Mollecular organization studies the functioning of semio-capitalism and develops soft technologies of cooperation, tools for building the impossible communities of abstract work and its performers. Molle is a laboratory of schizoanalysis. We operate in the soft stomach, “il ventre molle“, of arbitrary power. Or more precisely: we are the soft belly of arbitrary power. Mollecular organization is a group of losers, sad figures, dark souls, cynical opportunists and depressed princesses. We are not tough or macho, we are soft and wet, impotent and feeble. We don’t march or demonstrate. We have difficulties in getting up from the bed.  We are molle people, the future of cooperation.

Matriisinen transsubjektiviteetti

Bracha L. Ettinger

Suomentanut Heidi Fast

Asiasanat: estetiikka, rajatila, yhdessäesiinsukeltaminen [co-emergence], etiikka, äitiToinen [m/Other], raskaus, syntymääedeltävä, psykoanalyysi, lähettävä muuntava potentiaalisuus [transmissive transformational potentiality]

Psykoanalyyttinen teoria on kamppaillut päästäkseen rajoitteista, joita freudilaiseen tiedostamattoman teoriaan tukeutuminen on synnyttänyt subjektin muotoutumisen ymmärtämisessä. Freudilainen tiedostamattoman teoria asemoi falloksen etuoikeutetusti puutteen ja halun välisen dynamiikan merkitsijäksi ja tukee torjunnan mallia, joka perustuu kastraatiokompleksiin ja sen miehiseen perspektiiviin. Kasvavassa määrin monet Kleinin, Winnicottin ja Kohutin jälkeiset nykypsykoanalyytikot, jotka ovat taipuvaisia kannattamaan objektisuhde-, intersubjektiivisuus- ja self-teorioita, laajentavat ymmärtämystämme siitä intersubjektiivisesta kentästä, joka avautuu huoltapitävän aikuisen (äiti) ja vauvan välisissä suhteissa ja paljastuu analyytikon ja analysoitavan välillä. Olen yrittänyt omassa työssäni ajatella mallia, joka luopuu näistä molemmista – sekä freudilais-lacanilaisesta paradigmasta että intersubjektiivisesta kommunikaation kenttänä – ja ajatella niiden sijaan halua ja tiedostamatonta uudelleen ottamalla huomioon fallosentrismia välttävä affektiivisen ekonomian käsite sekä minän ja ei-minän väliset rajat ylittävä kohtaaminen, joka perustuu äidilliseen kohtuun/kohdunsisäiseen kompleksiin. Keskeistä on ymmärtää kastraatio-paradigman ulkopuolinen läpikulku symbolisen valtakuntaan ja symbolisen falloksen rooli tällä taipaleella, sekä erityisesti tapa, jolla symbolinen fallos on teoretisoinut arkaaiseen toinenäitiin [Other/mother] ja objekti a:han – kantapuutteeseen pohjautuvan halun merkitsijänä – kytkeytyviä esioidipaalisia impulsseja. Tällöin sukeltaa esiin erilainen affektiivinen ekonomia. Se tekee mahdolliseksi ajatella toisen-laista puutetta tai eroa, jonka piiriin hylkääminen, ”kastraatio” tai halveksunta [abjection] eivät kuulu. Sen perspektiivistä aukeaa ei-psykoottinen yhteys feminiinisen ja luomisen välille, mikä viittaa laajentuneen symbolisen kanssa uudelleenyhdistyvään taiteelliseen praktiikkaan. Tämän symbolisen piirissä naisellinen (ei mies eikä nainen) on täysin aktiivinen, tietoa ja eettisen piiriä kyllästävä.

Olettaaksemme toisenlaisen objekti a:n meidän tulee valmistaa huolellisesti psyykkinen taso, jolta tämä voi sukeltaa esiin. Olen kutsunut tällaista kerrostumaa subjektivoitumisen matriisiseksi kerrostumaksi ja ehdottanut, että matriisista subjektiviteettia kohtaamisena voidaan tarkastella naiselliseen reaaliseen suhteessa olevana, falloksen ylittävänä naisellisena kenttänä (sekä miehissä että naisissa), jolla on imaginaarista ja symbolista vaikutusta. Olen nimennyt matriisiseksi rajatilaksi sellaisen psyykkisen sfäärin, joka on transsubjektiivinen ja alisubjektiivinen, jopa silloinkin kun se ilmenee erillisen, yksilöllisen minuuden piirissä, tai silloinkin kun se operoi intersubjektiivisella, relationaalisella kentällä. Tämä on raskauden kaavaan perustuva ”naisellinen” ulottuvuus. Subjektiviteetti tarkoittaa tässä minän ja havaitsemattoman mutta intiimin ei-minän välistä kohtaamista – ei-minän, joka on sulautumaton ja hyväksytty. Jos saamme alkumme kytkeytymisten jäljistä, transyksilöllisistä lähetyksistä ja muunnoksellisista uudelleenvirittymisistä pikemmin kuin suhteista objekteihin ja subjekteihin, tai kommunikaatiosta objektien ja subjektien kanssa, on yhdessäesiinsukeltamisen ja yhdessähäivyttymisen psyykkinen asema silloin minä-vastaan-muita -asetelmaa varhaisempi. Tässä horisontissa kohoaa erilainen läpikulku toisiin ja tietoisuuteen – objekteiksi jäätymättömille, muuntaville kytkeytymisille sopiva. Tämä läpikulku, jota olen kutsunut metramorfoosiksi, on ei-psykoottinen, kuitenkin falloksen tuonpuolinen kytkösten verkko. Matriisinen houkuttelee esiin erityislaatuisen yhteyden; yhteyden analyyttisen praktiikan eettisenä läpityöskentelynä ja taiteellisen praktiikan esteettisenä läpityöskentelynä välille.

Matriisinen merkitsee ”naisen” naisellisena seksuaalisena erona, ei Toisena, vaan äitiToisen [m/Other] kanssa yhdessäesiinsukeltavana itsenä [coemerging self], ja kytkös a:na pikemmin kuin objekti a:na – ei poissa-/läsnäolon rytmisen skannauksen puutteena tai hahmona, vaan yhdessäesiinsukeltamisessa eriytyvänä [differentiation in coemergence], rajakytkeytyvänä hahmona. Suhteet ilman vuorovaikutusta ja etäisyys läheisyydessä varjelevat yhdessäesiinsukeltavaa Toista niin subjektina kuin objektina, eivätkä jähmetä tätä pelkästään objektiksi. Ne varjelevat myös ”naista”, ei joko Toisena tai objektina, vaan sekä subjektina että Toisena; subjektina, joka ei ole täysin fallinen, muttei myöskään ruumiillistuma kulttuurin ja poissaolon hinnasta hänelle itselleen  (Lacan).

Transsubjektiivinen, tiedostamaton lähettäminen, resonanssi ja tiedon yhdessätuotanto tunnistetaan erityisten parametrien mukaan. Tämän teoreettisen monikietoutuneisuuden avainkäsitteet – matriisinen rajatila [matrixial borderspace], metramorfoosi [metramorphosis], äitiToinen [m/Other], muuntava potentiaali [transformational potentiality], rajakytkeytyminen [borderlinking], yhdessätuotanto [copoiesis], yhdessäesiinsukeltamisessa eriytyminen ja yhdessähäivyttyminen [differentiating-in-co-emergence and co-fading], kanssatodistaminen [wit(h)nessing], suhteet ilman vuorovaikutusta [relations-without-relating], etäisyys läheisyydessä [distance-in-proximity], potentiaalinen jaettavuus [potential shareability], useus [severality], poikkikirjautumiset [trans-scriptions], ristiinpainautuminen [cross-imprinting], matriisinen aika [matrixial time], transsubjektiivinen transferenssi, näkökyvyn valkokangas [screen] ja katse, lumovoima [fascinance], myötätuntoinen vieraanvaraisuus [com-passionate hospitality] –  auttavat sen transsubjektiivisen, tiedostamattoman verkon kuvailemista ja selittämistä, joka (usein ulossuljettuna tosin) edeltää, joskus syrjäyttääkin, itseidentiteettiin piirtyneitä erillisen subjektin tiedostamattomia jälkiä ja joka läpityöskentelee aina intersubjektiivisen relationaalisuuden ja kommunikaation alaisuudessa. Useudella (ei moneudella) tarkoitan erilaisissa yksilöissä esiinnousevia subjektiivisten tapahtumahetkien koosteita jälkinä, jotka leviävät useiden muuntautuneiden ja jaettavuuden tapahtumissa toinen toistaan muuntavien osallistujien muodostamaan verkkoon ja kirjautuvat sekä suoraan toisiinsa että ristikkäisesti toistensa poikki, ja yhä yli toisiin verkkoihin. Matriisinen psyykkinen tila koskee siis jaettavuutta, vaikka karttaakin kollektiivista yhteisöä ja organisoitua yhteiskuntaa. Useus on erityislaatuinen hahmo. Se ei ole ”yksi”. Ei symbioosin tai intersubjektiivisten suhteiden ”kaksi”, ei oidipalisoiva ”kolme” eikä ”kollektiivinen tiedostamaton”.
Tuomme tässä näkyviin erityisiä sitouttamisen mekanismeja ja erityislaatuisen eron – alkuperäisen naisellisen eron – ilmenemismuodon, joka torjuu dikotomian miehisyyden ja naisellisuuden välillä. Eriytymisessä kytkeytyminen [jointness-in-differentiation] on alkuperäistä. Matriisinen eroavuus on useiden osasubjektien välistä kierteistä eriytymistä, jossa kukin kaksi ei odota kolmatta eriytyäkseen. Päinvastoin kuin niissä kuvauksissa, joissa syntymää edeltävä psyykkinen tila on eriytymätön, eroavuus ilmaantuu alkuperäisessä rajakytkeytymisessä. Naisellis-matriisinen ero ei siis tule esiin ”olemuksellisena” eikä biologisena, ei liioin sosiaalisen rakenteen tai sukupuolen erona. Transsubjektiivinen hahmo on naisellisuuden piirissä toisiin kietoutunut. Sen psyyke ei ole suljettu yhteen ruumiiseen. Useuteen levittyneenä se ylittää yksilörajoja; se on affektiivisten ja mielellisten lankojen kudontaa.

Matriisinen apparaatti asettaa samansukupuolisen eron kysymyksen ensimmäiseksi ja kaikkein vahvimmin pysyväksi seksuaaliseksi eroksi naisille. Samansukupuolisen eron kysymys valtaa matriisisesti valtavasti alaa myös miehissä, tosin miehelle poika/isä- ja poika/mies-erojen kysyminen kehittyy vasta poika/äiti-eron jäsentymisen jälkeen. Kenen tahansa ihmisen (naisen tai miehen) sukupuolinen ero asettuu näyttämölle – matriisisissa parametreissään – ensisijaisesti naispuolisen nais-äitiToisen hahmon kanssa ja häntä vastaan. Matriisinen nainen-nainen-ero työstyy ennen erillisten subjektien, kokonaisten objektien ja yksilöllisen identiteetin muodostumista; tässä erossa ei ole kyse sukupuolisesta identifikaatiosta, ja eroa tulee käsitellä suhteutettuna varhaisimmissa psyykkisissä vaiheissa ja asemissa muodostuneisiin kanta-jälkiin. Silti matriisinen potentiaalisuus täyttää sukupuolta toissijaisella tasolla.

Sekä naiset että miehet ovat alttiita matriisiselle rajakytkeytymiselle ja halulle, joskin molemmat pohjautuvat arkaaiseen resonaatioon naisellis-äidillisen ruumis-psyyken kanssa. Transferentiaalisen toistoisuuden ylittävä matriisinen, yhdessäsyntyvä transferenssi on siis sidottu ikiajoiksi naisruumiin sisäpuolisen näkymättömän mysteeriin. Syntymääedeltävyys ja raskaus virtuaalisena tai reaalisena, prosessina, kuvana ja symbolina, kyllästää affektiivisten ja mentaalisten, uudelleenviritettävissä olevien lankojen kutomaa tiedostamatonta rajatilaa. Matriisinen eriytymisessä tapahtuva yhdessämuuntuminen on epäsymmetristä. Matriisinen varustaa symbolia ja kuvaa. Sen avulla voimme päästä lähelle ja tunnistaa rajoja ylittävän subjektiviteetin liikehdintää ohi eriytyvän subjektin liikkeiden ja houkutella esiin sellaisen erityislaatuisen Eroksen aktiivisuutta, jolla on esteettisiä ja eettisiä seurauksia. Metramorfoosi on lähettämisen ja uudelleenvirittämisen yhteissoitto, jolla minä ja ei-minä yhdessäesiinsukeltavat, yhdessämuuttuvat ja yhdessähäivyttyvät jaettavan verkon puitteissa. Yhdessätuotanto [copoiesis] (poiketen Varelan autopoiesiksen käsitteestä) on matriisisissa subjektivoivissa hetkissä tapahtuvan metramorfisen kudonnan esteettinen ja eettinen luova potentiaali.

Matriisinen rajatila on kohtaamistapahtumien sfääri, jossa intensiteetit ja värähtelyt, kuten niiden painaumat ja ”muisti”jäljetkin ovat fragmentoituneiden, koosteisten ja kokevien sekä affektiivisia taajuuksiaan uudelleenvirittävien osasubjektien vaihtamia ja kokemia. Minä ja ei-minä kytkeytyvät transsubjektiivisuuteen alisubjektiivisella tasolla, mentaalisen resonanssin ”camera obscurassa”. Tapahtumien psyykkinen ristiinpainautuminen ja jälkien vaihtaminen vastavuoroisesti (muttei symmetrisesti) subjektivoivien voimien välillä – rajatilan läpi tai rajatilassa, jossa kaksi tulevaa subjektiviteettia tai usea tuleva subjektiviteetti kohtaa – luovat ainutlaatuisia, transsubjektiivisia yhdessätuotannon verkkoja. Nämä yhdessätuotannon verkot muotoutuvat kussakin kohtaamistapahtumassa osanottajien väliin venyttäytyviä psyykkisiä lankoja pitkin tapahtuvissa muuntautumisissa. Siten matriisinen rajatila on mutatoituva yhdessätuotannollinen verkko. Matriisisella yhdessäesiinsukeltamisella on parantavaa voimaa, mutta sen initioiman ja edellyttämän yksilöllisten rajojen ylittämisen takia ja sen pyytämän itsestä irti päästämisen ja haurastumisen johdosta se on potentiaalisesti myös traumatisoivaa. Yksilöllisten rajojen joka tapauksessa tapahtuva – tietoisesti ja aiottuna, tietämättämme ja aikomattamme – esteettinen ylittyminen vaatii erityiseen eettiseen tarkkaavuuteen, vastuuseen ja ulottuvuuteen, heräämistä, luoviksi tullaksemme. Taidetyössä se kutsuu avokätiseen itsestä irti päästämiseen. Matriisiset yhdessä vastuuntuntoisesti vastaamisen ja kanssatodistamisen kyvyt taivuttavat esteettisen läpityöskentelyn taiteessa kohti eettistä; psykoanalyysissa eettinen läpityöskentely taipuu puolestaan kohti esteettisen aluetta.

Matriisinen rajatila on mallinnettu erityisestä naisellisesta/syntymää edeltävästä intiimin jakamisen käsitteestä. Kohtu/matriisi käsitetään tässä, ei ensisijaisesti vastaanottamisen tai ”alkuperän” elimenä, vaan inhimillisenä potentiaalina yhdessäesiinsukeltamisessa eriytymiseen. Sen tila ei ole äidillinen ”säiliö”, sen aika ei ole luoksepääsemätöntä kronologista menneisyyttä. Se on yhdessäesiinsukeltamisessa tapahtuvan subjektivaation tilaa ja aikaa. Yhdessäesiinsukeltamisen potentiaali saa alkunsa ennen syntymää ja operoi yhteensulauttavan symbioosin potentiaalien rinnalla. Syntymän jälkeen se nousee ja kehittyy rinnakkain yhteensulauttavan symbioosin ja hylkäämisen [rejection] potentiaalien kanssa. Matriisinen potentiaalisuus ei korvaa fallosta; se operoi erilaista tiedostamattoman kaistaa pitkin. Koostuneet osasubjektiviteetit tuottavat, jakavat ja lähettävät koottuja, risteytyneitä ja taipuneita psyykkisiä objekteja, kytköksiä ja jälkiä alkuperäisiä psyykkisiä, johtavia lankoja pitkin. Syntymää edeltävässä naisen ruumismielen sisäpuolisessa yhdessäesiinsukeltamisessa etäisyyttä läheisyydessä viritetään jatkuvasti uudelleen. Näin on avautunut mentaalinen reitti tämänkaltaisten, uusissa kohtaamisissa syntyvien uudelleenvirittymisten jälkien kirjautumisille, joissa kytkeytyneisyydessä eriytymistä jälleen ilmenee. Esisubjekti, joka sukeltaa näin kytkeytyneisyydessä esiin, kehittää alkuperäistä transsubjektiviteettiä ennen ”erilliseksi”, ”kokonaiseksi” subjektiksi tulemistaan. Myöhemmin –  kokonaisen subjektin identiteetin kanssa vierekkäin – jatkavat minä(t) ja ei-minä(t) rajakytkösten toisiinsa kietomista metramorfoosissa, matriisisella resonaatiokentällä.
Matriisinen transsubjektiivisuus emännöi oman aikavyöhykkeensä – matriisisen raja-ajan – organisoivia, eriytymisessä yhdessäesiinsukeltamisen hetkiä. Suhteet ilman vuorovaikutusta, läsnäolon ja poissaolon rajoilla, ovat luoneet metramorfisen psyykkisen verkon, ja luovat sitä edelleen yhdessä matriisisten affektien kanssa ja niiden houkuttelemina – osasubjektien keskuudessa sekä niiden ja niiden transsubjektiivisten objektien (subjektiivisten objektien winnicottlaisittain) ja itseobjektien (kohutlaisittain) välissä. Miellän siis valtamerellisen maailmaan vajoamisen tunteen (Freud) myötätuntevassa resonanssikammiossa tapahtuvaksi eriytymisessä rajakytkeytymiseksi, en yhteensulautumiseksi tai eriytymättömyydeksi. Kun saavumme kasvun myötä subjektin asemaan, tämän aseman – jossa kukin subjekti rajoittaa omaa psyykeään yksilöllisen olemassaolonsa rajoja vasten – sydämessä jatkavat jaettavuuden piirissä olevat psyykkiset langat esiinsukeltamistaan ja metramorfiset ryppäät suhteiden ilman vuorovaikutusta kutomista minun ja tuntemattoman välille; suhteiden, jotka tietämättäni vaikuttavat minuun ja ovat aikeen ja kommunikaation tuolla puolen minuun kiinnittyneitä.

Olen nimennyt matriisiset affektit, taajuudet ja intensiteetit psyyken eroottisiksi antenneiksi.  Ne panevat muistijäljet liikkeelle transsubjektiivisella vyöhykkeellä ja levittävät erilaisia minun ja toisen – josta tulee näin ”minun” intiimi, anonyymi kumppanini – välisen nautinnon ja traumaattisten tapahtumien näkökulmia ja kirjaavat ne matriisisia, psyykkisiä polkuja ja lankoja pitkin, jotka jokainen erityinen rajakytkeytyminen “minun” osasubjektina ja “ei-minun” arkaaisena äitiToisena kesken on aukaissut. Arkaaisen, jatkuvan kohtaamistapahtuman Reaalisessa kohdattuina, näistä rajakytkeytymisistä tulee aina jo unohdettu ja silti ikuisesti unohtumaton ja etsitty alkuperäinen esteettinen ympäristö. Tämä ympäristö on muuntava, mutta koska se kehittyy äitiyttä edeltävässä vieraanvaraisuudessa, sen estetiikka on aina sidoksissa myös vieraanvaraisuuden etiikkaan (levinaslaisittain). Siksi matriisinen on esteettinen ja eettinen myötätuntoinen ympäristö – (deleuzelaisittain ja guattarilaisittain) Kosmos jokaiselle tulevalle subjektille. Merkityksenantamisen alkuperäiset tavat ovat riippuvaisia tästä resonoivasta ympäristöstä; tavat, joissa juuri minän psyykkinen esiinsukeltaminen on riippuvainen kanssatodistamiseksi nimeämäni kyvyn erityislaadusta: kyseessä on todistaminen toisen kanssa, hänen kanssaan transsubjektiivisessa kohtaamistapahtumassa samalla resonoiden.

Muuntavat, yhdessätuottavat potentiaalit kehkeytyvät läpi koko elämän matriisisia esteettisiä ja eettisiä reittejä pitkin. Tilanteet, jotka koskettavat minua läpikotaisin niin varhaislapsuudessa kuin koko elämääni läpäisten mutta joita en kykene täysin käsittelemään, koska ne ovat olleet osa jotakin yhdessäesiinsukeltavaa metramorfoosia, muuntuisivat tai heikkenisivät uuden, matriisisessa ulottuvuudessa tapahtuvan muunnoksen aikana, toisen kanssa. Toisen, josta tulisi juuri tämän prosessin tai operaation ja hänen myötätuntoisen vieraanvaraisuutensa kannattelemana se ei-minä, joka kykenee äitiToisellisesti [m/Otherly] kanssatodistamaan minän. Jos en kykene tapahtuman erittäin traumaattisen arvon takia edes sulkemaan ”omia” haavojani lainkaan sisälleni, saattavat ”minun” matriisiset toiseni kyetä prosessoimaan ”minun” traumaattisten tapahtumieni jälkiä puolestani, sillä matriisisella psyykkisellä alueella ”minun” jälkeni ovat poikkikirjatut ja ristiinpainuneet jälkinä toiseen. Tällaista on taidetyön ja kestävän psykoanalyyttisen parantamisen kyky vastata vastuuntuntoisesti yhdessä. Tällainen toisen läpi lahjoitettu merkitys ei ilmene ainoastaan samankaltaisilla tavoilla, joita Bion luonnehti äidillisellä (syntymänjälkeisestä esikielellisestä, relationaalisesta kommunikaatiosta riippuvaisella) ”alfa”-funktiollaan. Se ilmenee myös transsubjektiivisena virittäytymisenä, samankaltaisena, jolla raskaana oleva äitiToinen pitää aineenvaihduntaa elossa arkaaisissa kohtaamistapahtumissa ja kokonaisessa intensiteettien, taajuuksien ja värähtelyjen kirjossa, ennenaikaista ja haurasta esisubjektia varten, joka on juuri tämän äitiToisellisen psyyken jaettavuuden läpi – ja sen kanssa – tulossa osittaiseksi subjektiksi erossa kytkeytyneisyydessään [jointness-in-difference] häneen – ja hänessä. Samankaltainen uudelleenvirittyminen jatkuu relationaalisella, syntymänjälkeisellä alueella sekä toisten äitiToisten kanssa. Sekä esisubjekti (minä) että äitiToinen (osittainen subjekti, ei-minä) muuntuvat yhdessäesiinsukeltamisen ja yhdessähäivyttymisen aikana molemmat erilaisin mutta toisiinsa liittynein tavoin. Merkityksenannon mekanismit, jotka sopivat kuvaamaan syntymänjälkeistä vaihtoa ja kommunikaatiota (ensin äidillisten ja isällisten hahmojen kanssa), eivät riitä kuvaamaan alkuperäisiä ja syntymää edeltäviä prosesseja. Vaikka matriisinen aikatila on usein ulossuljettu tai viikattu fallisemman ulottuvuuden sisään ja jätetty huomiotta, matriisiset prosessit muodostavat ja kyllästävät meitä, soluttavat meitä ulos muodostamme ja muuntavat meitä läpi elämän. Voimme ymmärtää matriisista rajatilaa ja sen mekanismeja sekä aikaisempana psykologisena näyttämönä että kehittyvänä alkuperäisenä asemana.

Olemme siis tekemisissä ruumispsyykeen painautuneen äitiToisen tai arkaaisen naisellisen toisen jäljen kanssa sekä näkymättömän, suunnattoman, fallisen piiristä ulossuljetun (Lacan) lähettävyyden kanssa, joka silti kaihtaa ”skitsofreenistä” loppumatonta moneutta (Deleuze ja Guattari) ja symbioottista tai autistista Ykseyttä. Ruumisreaalinen ei edusta ainoastaan vaistojen, impulssien ja viettien palautumattomuutta. Se osoittaa myös ruumispsyyken läheisyyden kaipuuta (”kiintymys”). Kuten Bowlby, Winnicott, Ogden, Tustin, Kohut ja muut (”intersubjektiivisuuden” ja ”itsen” teoreetikot) esittävät, läheisyyden halu tunnistuu sellaisenaan, eikä pelkästään muihin tarpeisiin (kuten ravinto) ja vietteihin (kuten oraalinen vietti) tukeutuvana oheisilmiönä. Matriisinen poikkeaa edellisistä kuitenkin kolmella olennaisella tavalla: ensinnäkin, matriisinen eriytymisessä rajakytkeytyminen ilmenee jo valmiiksi transsubjektiivisella alueella; se ei toisin sanoen noudata autistisia tai symbioottisia asemia eikä riipu niistä (vaikkakin nämä asemat voivat olla seurausta sietämättömästä kivusta); toiseksi, ensimmäisten psyykkisten jälkien katsotaan olevan syntymää edeltäviä ja erilaisten psyykkisten mekanismien kirjaamia kuin ne, jotka on mallinnettu syntymänjälkeisen kiintymyksen ymmärtämiseksi; ja kolmanneksi, psyykkiset lähetykset (jotka Freud havaitsi) ylittävät intersubjektiiviset suhteet ja muodostavat toistoa vastustavaa luovaa potentiaalia. Naisellis-matriisinen ero vaalii ei-elämän ja elämän rajoilla erityistä myötätuntoisen liittolaisuuden Erosta toiseuden kanssa. Kun tämä Eros harhautuu, matriisisen potentiaalisuuden aiheuttama psyykkinen vaurio on hirveä, koska Toinen on subjektille trauma (Levinas) juuri tällä vaikutusalueella.

Erillinen itse kantaa hämärää affektiivista tietoa matriisisesta. Tietyissä esteettisissä olosuhteissa ja eettisissä tapahtumahetkissä (ja myös antautumalla leijuvaan tarkkaavuuteen, kuten Bionin äidilliseen ”uneksuntaan” ja Freudin ”leijuvaan tarkkaavuuteen”) on kuitenkin mahdollista päästä käsiksi sen työskenteleviin voimiin niihin kytkeytymällä. Metramorfoosin käsite kutsuu uudelleenajattelemaan empatiaa, intuitiota, inspiraatiota, telepatiaa, jopa initiaatiota – tätä transsubjektiivista tiedostamatonta ja näkymätöntä toiminnetta, jota ei ole vielä tunnustettu osaksi psykoanalyyttista prosessia. Initiaatiota tapahtuu, kun samalla tavoin kuin mieleni muuttaa ”sisäisistä” lähteistäni ja havainnoistani saapuvia intensiteettejä, aallonpituuksia, taajuuksia, värähtelyjä ja kaikenlaisia resonansseja ja signaaleja tunteiksi, kuviksi ja ajatuksiksi, mieleni myös yhdessäkäsitteistää ja uudelleenvirittää itsensä muokatakseen ja kääntääkseen samankaltaisia, matriisisen toisen mielestä nousevia aaltoja affektiivisiksi, esikäsitteellisiksi tiedoiksi, kuviksi ja ajatuksiksi. Matriisinen vastuullisuus luo tietoa ilman Toisen ja Toisessa hallitsemista. Toisen jäljistä tietoiseksi tuleminen, aivan kuin ne olisivat minun, on matriisinen eettinen liike. Niiden läpityöstäminen myötätuntoisen vieraanvaraisuuden ja lumovoiman kohdatessa on esteettinen ele. Olen kutsunut matriisisen kytkös a:n [link a] tai objekti a:n (katseen ja äänen (Lacan), ja myös kosketuksen, liikeen sekä viidestä aistista tai ruumiillisista aukoista riippumattomien mielellisten objektien/kytkösten) subjektivoivaa, muunnoksellista potentiaalia lumovoimaksi. Lumovoima on esteettinen affekti, joka operoi pitkittämällä ja viivyttämällä kohtaamistapahtuman kestoa, mikä mahdollistaa matriisisen transferenssin ja yhdessätuotannon. Ristiinkirjautuneita jälkiä läpityöstävä taiteilija tekee taidettaan – estetiikkaa-toiminnassa – parantamisena – etiikkana-toiminnassa.

Matriisinen muunnoksellinen potentiaali saa samansukupuolisen eron operoimaan ei-symmetrisellä vastavuoroisuudella. Sitä mukaa kuin ”kypsymätön” tai hajanainen minä sukeltaa esiin kohti esteettisissä elämänmuodoissaan olemista, ”kypsä” ei-minä (äitiToisen kaltainen hahmo)  kehittyy niin eettisillä kuin esteettisilläkin tuntumielen tasoilla laajentaessaan kykyään haurastumiseen, myötätuntoiseen vieraanvaraisuuteen ja kanssatodistamiseen. Hän tekee tilaa toiselle kytkeytyneisyydessä eriytymisessään [differentiating-in-jointness], ei ainoastaan itsekseen ja itsessään, vaan myös suurempien subjektiivisten ryppäiden ja muiden matriisisten verkkojen kanssa ja niiden sisällä, joiden osa hän on. Silti useuden – ei äärettömän moneuden – periaate säilyy, ja vain matriisisen subjektivoivan potentiaalisuuden avautessa voi kukin täydentävä-minä rajakytkeytyä. Yhdessätuottava tieto on taidetyöskentelyn luomaa ja spiraalimaisen matriisisen lähettävän transferenssin initioimana se siirtyy yli analyyttisten toistotransferenssisuhteiden.

Metramorfoosi, alkuperäisenä inhimillisenä potentiaalisuutena vastavuoroiseen, silti epäsymmetriseen minän ja ei-minän, virtuaalisuuden, fantasman, nautinnon ja trauman välisten rajojen ylittymiseen, saa aikaan yhdessäesiinsukeltamisen ja yhdessähäivyttymisen tapahtumia tietona. Poikkikirjautuminen ja ristiinpainautuminen ovat taiteen alueella tapoja ajatella taiteilijaan painuneiden maailman ja kosmoksen jälkien arvoitusta, joka on samalla taiteilijan potentiaalisuutta liittyä traumaattisesti ja ilolla asioiden tietoisuuteen sekä taidetyöstää niiden poikki ja muuntaa maailman hieroglyfejä tiedoksi. Metramorfiset säikeet kiihottavat myös katsojan kykyä liittyä tällaisten muutoksia aiheuttavien tapahtumien esteettisiin vaikutuksiin. Metramorfoosi on uudelleen-yhdessäsyntymistä  – muunnoksellista tietoa toisen kanssa yhdessäsyntymisestä, jonka avulla jokaisesta yksilöstä tulee alisubjekti hänen henkilökohtaiset rajansa ylittävässä subjektiviteetissä ja jonka avulla toisesta voi tulla minulle, ei vain merkki arkaaisesta äitiToisestani, vaan myös tilaisuus muuntautumiseen. Rajakytkeytymisessä muuntautumisen tieto ei ole kognitiivista; tie sen luo kulkee esteettisen ja eettisen eriytymisessä kytkeytymisen ja läpityöskentelyn kautta. Matriisinen eriytyminen luo eettisen rajalle näkymättömän esteettisen ”valkokankaan”, josta taiteen kautta ja psykoanalyyttisessa jatkuvasti meneillään olevassa kohtaamisessa tulee luokseenpäästävä. Siitä tulee se mikä on kutoutunut ja mikä koskettaa minua näkyvän ja kuuluvan takaa, ajateltavissa olevan rajoilta; tieto toisen kanssa ja toisessa sekä toisen tieto minun kanssani ja minussa, tieto, joka voidaan tavoittaa vain jonkinlaisen ei-puolustautuvan itsestä irti päästämisen kautta sekä subjektivoivia tilanteita luomalla tai niihin osallistumalla myötätunteva vieraanvaraisuus tai anteliaisuus yhtenä napana, lumovoima toisena. Affektit siirtyvät halki koko useuden psyykkisen rajatilan; jäljet säteilevät, ne lähettyvät ja uudelleenjakautuvat aukaisten vastaanottamiselle ja lähettämiselle uusia affektiivisia kulkureittejä, jotka resonanssitila tekee jaettaviksi.

Kirjallisuus

Ettinger, Bracha L. (1992). Matrix and metramorphosis. Differences, 4(3), 176–208 (erikoisnumero ”Trouble in the archives”).
Ettinger, Bracha L. (1996). Metramorphic borderlinks and matrixial borderspace. Teoksessa Welchman, John (toim.), Rethinking borders, s. 125–159. Minneapolis: University of Minnesota Press. (Metramorfiset rajakytkökset ja matriisinen rajatila. Teoksessa Bracha L. Ettinger, Yhdessätuotanto, s. 114–152. Suom. L. Aholainen, H. Fast, K.-K. Kontturi, E. Latva, T. Nauha, M. Sakari. Tutkijaliitto: Helsinki, 2009.)
Ettinger, Bracha L. (1997). The feminine/prenatal weaving in the matrixial subjectivity-as-encounter. Psychoanalytic Dialogues, 7 (3), 363–405.
Ettinger, Bracha L. (1999). Trauma and beauty. Fatal Women, Journal of the Center for Women´s and Gender Research (Bergen University), 11, 115–128. (Suomennos: Trauma ja kauneus. Transsubjektiivisuus taiteessa. Teoksessa Bracha L. Ettinger, Yhdessätuotanto. Suom. L. Aholainen, H. Fast, K.-K. Kontturi, E. Latva, T. Nauha, M. Sakari, s. 16–34. Tutkijaliitto: Helsinki, 2009.)
Ettinger, Bracha L. (2000). Art as the transport-station of trauma. Teoksessa Bracha Lichtenberg Ettinger, Artworking 1985-1999, s. 91–115. Ghent: Ludion.
Ettinger, Bracha L. (2005). The art-and-healing oeuvre. Teoksessa de Zegher, Catherine & Teicher, Hendel (toim.), 3 X Abstraction, s. 199–231. New York: The Drawing Center.
Pollock, Griselda (2004). Thinking the feminine: Introduction to Bracha Ettinger. Theory, Culture & Society, 21 (1), 5–64.

Alunperin julkaistu lehdessä Theory, Culture & Society (2006), 23, 218–222, DOI: 10.1177/02632764602300247.

Artikkelin suomennos julkaistaan Sage Publicationsin luvalla. Artikkeli löytyy englanninkielisenä verkosta osoitteesta: http://tcs.sagepub.com